lauantai 12. helmikuuta 2011

Muhennoksen perusteet, osa 2

Eilen minulla oli kaksi lounasvierasta.  Suunnittelemme piloottijaksoa Raakaruoka omatuotantojutulle.  Eka kuvaus on 21.2.  Nyt haettiin inspistä ruuasta, jonka laitoin meille.  Ismo oli hankkinut kotiinsa Vita-Mixin ja tehnyt jo ensimmäiset aivan törkypahat sössäykset.  Muistin omia ekoja kokeiluja, nekin olivat tosi pahat.  Periaate oli kaikki sekaan ja kovilla kierroksilla. Terveellisyys oli kovempi kriteeri kuin maku.  Nyt olen todennut, että onhan ne sörsselöt kuitenkin aina terveellisiä.  Voin siis keskittyä makuun. 
Ihmetys oli suuri kun random-näköisellä blenderiin heittämisellä saatin hyvä kastike aikaiseksi. Noudatin samoja periaatteita kuin edellisellä kerralla.  Nyt oli eri ainekset. Kuvausta ajatellen tämä ohje ei ole paras mahdollinen. Tarvitsemme kirkkaamman ja ohuemman kastikkeen. 

Päivän ohje on siis sama kuin edellinen kerta. Puolet soosiin ja puolet pilkottuna.  Ainekset punaisesta päästä.  Tulos oli kuitenkin pinkki koska auringonkukkasiemenet vaalentavat punajuuren punaisuus.  Kehittämiskohteena on tämän jälkeen kastikkeen väri ja rakenne.  Haluamme, että pilkotut aineet näkyvät läpi.

Pinkkimuhennos kolmelle miehelle:
2 punajuurta
2 paprikaa
1 pala sipulia
2 dl auringinkukkasiemeniä (liota ainakin 4 tuntia)
1 rkl balsamico
3 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa
1 tl inkiväri
5 aurinkokuivattuja tomaatteja
4 dl vettä (tai enemmän jos haluat ohuemman kastikkeen)
Pilko hienoksi veitsellä 1 paprika ja 1 punajuuri. Blendaa loput aineksista ja sekoita pilkottujen vihannesten kera. Tarjoile kukkakaaliriisin kanssa.
Kukkakaaliriisi:
300 g kukkakaalia
3 dl cashew
1-2 tl suolaa
1-2 rkl oliiviöljyä
Laita pähkinät monitoimikoneeseen ja hienonna karkeaksi. Lisää kukkakaali palasina sekä suola ja öljy. Aja pulssilla kunnes riisimäinen rakenne.
Bon apetit!

1 kommentti:

  1. Punajuuresta saa ihanan pinkin värin kastikkeisiin ja muhennoksiin! Itselläkin hakusessa oikein kirkkaan pinkin värinen ohut kastike :)

    VastaaPoista