Tällä viikolla syömme enemmän keittoja kuin tavallisesti. En ole tähän saakka ollut kovin suuri keittojen ystävä. Tiivistä ravintoa ja paljon on ollut yhteinen tekijä ruualleni tähän saakka. Olen kuitenkin päättänyt laajentaa osaamistani keittojen puolelle. Tarkemmin sanottuna yritän päästä keittojen makuun niin, että laittaisin niitä enemmän.
Ensi vuoden kesä olemme taas Riitan kanssa kokkaamassa Lino Mielen kesäretriitillä. Ei enää Houtskarissa vaan Haapsalussa, Virossa. Siihen saakka yritän hioa keittotaitojani niin, ettei Lino huomaakaan syövänsä raakakeittoa. Kuitenkin tavallinen Lasagne ja pasta kuuluu listalle, onhan Lino italialainen. Pidimme Jocke Salokorven kanssa Detox-Rawfood-Astanga viikonloppu samassa paikassa pääiäisenä. Keittiö oli hyvä ja paikka huippuviihtyisä. Se oli huippuonnistunut viikonloppu.
Olen taas Linon kokki, mahtavaa!
Takaisin aiheeseen. Tässä on systeemi, millä voit kokeilla erilaisia komboja. Aikaisemmin viikolla kokeilin porkkana+saksanpähkinä ja tänään oli vuorossa punajuuri, porkkana+kurpitsansiemeniä. Systeemi on seuraava: Poimi aines ryhmästä 1 noin ¾ dl henkilöä kohti, ryhmästä 2 noin 100 g henkilöä kohti riippuen aineen rakenteesta. Jos on tiivis ja kuituinen niin käytä vähemmän ja jos vetinen kuten tomaatti enemmän. Suolaisuutta suolasta tai varsiselleristä ja lisätään vielä täyteläisyyttä, happoa ja makeutta sekä rasvaa. Soseuta tarvittavan vesimäärän kanssa, jotta saat haluamasi rakenne keitolle. Lisää valmiiseen keittoon kiinteätä raastetta maun mukaan.
Ryhmä 1, antaa rakenteen ja proteinin keitolle
Saksanpähkinä
Cashewpähkinä
Kurpitsansiemeniä
Auringonkukkasiemeniä
Sesamsiemeniä
Mantelia
Ryhmä 2, varsinainen soppa-aines
Punajuuri
Porkkana
Palsternakka
Kukkakaali
Paprika
Tomaatti
Fenkoli
Täyteläisyyttä antaa:
Sipuli
Punasipuli
Purjo
Valkosipuli (vähän)
Aurinkokuivattu tomaatti
Miso
Happoa antaa
Sitruuna
Balsamico (yhdistyy happo ja makeus, ei ole raaka)
Omenaviinietikka
Makeus
Taateli tai hunaja (jos käytät Balsamico et tarvitse lisämakeutta eikä silloinkaan kun joku toinen aines on makea kuten paprika tai cashew)
Rasva
Oliivöljy
kookosrasva
Rypsiöljy
Pellavaöljy
Pähkinäöljyt
Päivän juurikeitto
tuli seuraavista aineksista, joita laitoin suoraan blenderiin 4 dl veden kera.
Ryhmä 1: 1,5 dl kurpitsansiemeniä
Ryhmä 2: 1 porkkana, 1 punajuuri
Täyteläisyys: 1 pieni pala punasipulia, 2 aurinkotomaattia ja ½ valkosipulin kynsi
Suolaa: 1 tl
Happoa: 1 rkl Balsamico
Rasvaa: 2rkl oliiviöljyä
Blendasin ja tarjoilin kuvan mukaan.
Bon appetit!