lauantai 26. maaliskuuta 2011

Rovaniemeltä takaisin ja suklaakreemi kakulle

Tultiin kotiin ja taas olemme matkalla. Tällä kertaa Oslossa. Sama keikka, Astangaa ja Rawfood. 
Ruoka maistuu

Kokemukset Rovaniemelta olivat kiinnostavat. Olimme siis todella pohjoisessa ja vuodenaika on siellä yhä talvi.  Voiko siis pysyä lämpimänä syömällä pelkästään raakaa ruokaa. Ekan päivän jälkeen tämä oli ilmeistä. Jos ei kerroittaisi, että kyseessä on raakaruoka, kukaan ei kiinnittäisi siihen huomiota.  Kaikki olivat sitä mieltä, että voisivat tarjota näitä ruokia perheelleen. 
Onko raakaruoka jotain kallista viherpiiperrystä, joka maksaa paljon?  Tämä oli toinen ennakkoluulo, jota haastettiin.  Osallistujat katsoivat ainesten listaa ja totesivat, ettei ostoslistasta voisi päätellä onko kyseessä Rawfood vai jotain muuta.
Taateleista kivet pois
Onko Rovaniemi tarpeeksi pohjoisessa, jotta tietäisimme varmuudella onko Rawfood sovelliasta pohjoisen asteille?  Mene ja tiedä.  Toukokuussa lähdemme Kirunaan samalla setillä.  Paljon pohjoisempaan ei päästä.  Sen jälkeen on jo aikalailla pohjoista kokemusta.

Miten kurssi päättyi? No hyvin tietenkin.  Mitä muuta on odotettavissa, kun viimeisenä tarjotaan suklaakakkua?  Tällä kertaa täytettynä vadelmilla ja suklaakreemillä, jonka olen oppinut Ani Phyon videolta

Suklaakreemi:
1 avokado
2-3 rkl hunajaa
1 dl taateleita
1/2 dl sulaa kookosrasvaa
 Pyritä monitoimikoneessa kunnes sileä ja lisää 1/2 dl kaakaojauhetta. Jatka pyörittämistä kunnes ihanan sileä kreemi.  

Bon appetit!
Tältä se kakkumassa näyttää kun sitä on pyöritelty tarpeeksi kauan



3 kommenttia:

  1. Aah ihanaa! Mene ja Tiedä ;) Kyllä raakailu vaan on niin yksinkertaista, jopa helpompaa kuin muu kuumakokkailu ja on hienoa, että monet pääsevät siitäkin asiasta perille :)
    Kohta tulee blenderi postiin niin pääsen toteuttamaan upeita reseptejäsi, tässä olenkin jo kauan vesi kielellä niitä seurannut.
    Kiitos Sinulle :)!!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa oli kyllä kurssi !
    Ja on nyt kokeiltu myös kotona "punainen curry" ja "kukkakaali riisi". Herkkulista kyllä täälläkin oli.

    Kiitos kiitos !

    VastaaPoista
  3. Tulehan uudemman kerran!

    VastaaPoista