maanantai 11. huhtikuuta 2011

Adukipihveissä on itua

Idut käytetään yleensä salaateissa ja näin niiden maku on aina sama.  Kokeilin tänään tehdä niistä mureketta samalla tavalla kuin juureksista, eli 1/3 jauhettuja siemeniä jha 2/3 jotain muuta. Tämä jotain muuta oli siis idut.  Makua antoi tänään valkoinen miso, persilja ja inkiväri.  Vähäsen makeutta ja happoa taatelien ja sitruunan avulla tietenkin.

Perusmenetelmä on jauhaa siemenet kuivaksi jauheeksi, jonka avulla kiinteytetään muiden ainesten murskattu mehukas massa.  Sekoitetaan käsin keskenään ja muotoillaan pihveiksi tai pulliksi.  Lisäsäväyksen niihin tuli laittamalla ne kahdeksi tunniksi kuivuriin.  Pinta kuivui ja olivat lämpimät 41 astetta, tuntuivat todella lämpimältä kun sai ne lautaselle suoraan kuivurista.
Maku oli täyteläinen ja koostumus kiinteä. Kun tarjoat ne lämpimänä suoraan kuivurista ei kukaan syödessään ajattele, että hän syö raakaravintoa vaan lähinnä arvostaa ruuan herkullisuutta. Bonuksena tässä on, että tulee popsittua aivan superkamaa - ituja ja aurinkokukkasiemeniä.

Adukipihvit kolmelle:
4 dl aduki-ituja
1,5 dl aurinkokukkasiemeniä
2 rkl pellavansiemeniä (imee itseensä nestettä hyvin)
1 iso rkl valk. miso
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl oliiviöljyä
2 mehuksta taatelia
1 pieni nippu persiljaa
1 tl suolaa (maun mukaan)
2 tl inkivärijauhetta
Sekoita käsin
Jauhaa siemenet myllyssä tai Vita-Mixissä hienoksi jauheeksi. Laita muut ainekset monitoimikoneeseen ja aja mehukkaaksi massaksi.  Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita käsin.
Muotoile käsin pihvit tai pallerot ja tarjoile haluamallasi tavalla tai laita ensin kuivuriin 41 astetta pariksi tunniksi.

Bon appetit!
Suoraan kuivurista

3 kommenttia:

  1. Mitä adsukipapuja käytät, jossain kirjassa väitettiin että itäviä papuja on hankala löytää - onko tilanne siis nykyään parempi? Meillä on kaapissa Adukin adsukipapuja :D

    VastaaPoista
  2. Ostin ne irtona Punnitse ja säästä kaupasta. Todella helposti itävät.

    VastaaPoista
  3. Ok :) täytyypä kokeilla itsekin, jos itävyyttä löytyisi...

    VastaaPoista