perjantai 28. tammikuuta 2011

Suppilovahverot haasteena

Nyt elämä rokkaa täydellä vauhdilla.  Olen takaisin omassa keittiössä ja laitan raakaruokaa joka päivä.  Astangaharjoitus sujuu kevyesti ja notkeasti.  Paluu karuun talvi-ilmastoon oli yllättävän helppoa. Osasyynä tähän pidän ruokavalion palauttaminen turbovaihteelle.

Eilen tuli seuraava haaste Anna Seppälältä:
Mulla on litrakaupalla kuivattuja suppilovahveroita ja nyt kiinnostaa, voisiko niistä tehdä jonkunlaista raakakeittoa tai-kastiketta. Sienet on herkkua, mutta en ole juurikaan törmännyt raakaruokaresepteihin, jossa niitä käytettäisiin. 

Sattumalta minultakin löytyi kuivattuja suppiloita kaapista enkä ole edes ajatellut tehdä niistä mitään kypsentämättä.  Joten kiitos inspiraatiosta Anna!  Tein niistä ja sesamsiemenistä peruskastikkeen johon lisäsin tällä kertaa parsakaalia ja kesäkurpitsaa.  Kokeilkaa muillakin komboilla!  Voi myös ajatella, että kastike tehdään muista siemenistä tai pähkinöistä.  Varma hitti olisi cashewstä tehty kastike.  Tänään tuli kuitenkin tehty sesamista koska olin jo laittanut ne likoon aamulla ja minulla on taipumus tarttua cashewpähkinään aika usein.  Soijakastikkeen sijasta kokeile misoa.  Oli tarkoitus tehdä tummasta misosta mutta se olikin loppu kaapista joten korvasin sen soijakastikkeella.

Suppilomuhennos kahdelle:
1 dl suppiloita liotettuna 2 dl vettä
1 dl liotettuja sesamsiemeniä
1/4 dl soijakastiketta
3 taatelia
1/2 sitruunan mehua
2 cm purjoa ohuina viipaleina
5 cm kesäkurpitsaa
1 pieni nippu parsakaalia
Liota sienet ainakin tunnin ja purista vesi niistä. Lisää liotusvesi, valutetut sesamit, taatelit ja sitrunamehu blenderiin ja aja tasaiseksi kastikkeeksi.  Pilko vetsellä sienet hyvin hienoiksi. Viipaloi purjo, nypi parsakaalista tosi pieniä paloja ja kuutioi kuorittu kesäkurpitsa.  Sekoita ainekset kastikkeeseen ja tarjoile haluamallasi lisukkeella.
Bon appetit!

1 kommentti:

  1. Vau, nopeaa toimintaa! Kiitos! Täytyykin kokeilla heti huomenna tätä reseptiä.

    VastaaPoista