perjantai 13. toukokuuta 2011

Keittoinspiraatio


Tällä viikolla syömme enemmän keittoja kuin tavallisesti. En ole tähän saakka ollut kovin suuri keittojen ystävä. Tiivistä ravintoa ja paljon on ollut yhteinen tekijä ruualleni tähän saakka. Olen kuitenkin päättänyt laajentaa osaamistani keittojen puolelle. Tarkemmin sanottuna yritän päästä keittojen makuun niin, että laittaisin niitä enemmän.
Ensi vuoden kesä olemme taas Riitan kanssa kokkaamassa Lino Mielen kesäretriitillä. Ei enää Houtskarissa vaan Haapsalussa, Virossa. Siihen saakka yritän hioa keittotaitojani niin, ettei Lino huomaakaan syövänsä raakakeittoa. Kuitenkin tavallinen Lasagne ja pasta kuuluu listalle, onhan Lino italialainen. Pidimme Jocke Salokorven kanssa Detox-Rawfood-Astanga viikonloppu samassa paikassa pääiäisenä. Keittiö oli hyvä ja paikka huippuviihtyisä. Se oli huippuonnistunut viikonloppu.

Olen taas Linon kokki, mahtavaa!

Takaisin aiheeseen. Tässä on systeemi, millä voit kokeilla erilaisia komboja. Aikaisemmin viikolla kokeilin porkkana+saksanpähkinä ja tänään oli vuorossa punajuuri, porkkana+kurpitsansiemeniä. Systeemi on seuraava: Poimi aines ryhmästä 1 noin ¾ dl henkilöä kohti, ryhmästä 2 noin 100 g henkilöä kohti riippuen aineen rakenteesta. Jos on tiivis ja kuituinen niin käytä vähemmän ja jos vetinen kuten tomaatti enemmän. Suolaisuutta suolasta tai varsiselleristä ja lisätään vielä täyteläisyyttä, happoa ja makeutta sekä rasvaa. Soseuta tarvittavan vesimäärän kanssa, jotta saat haluamasi rakenne keitolle. Lisää valmiiseen keittoon kiinteätä raastetta maun mukaan.

Ryhmä 1, antaa rakenteen ja proteinin keitolle
Saksanpähkinä
Cashewpähkinä
Kurpitsansiemeniä
Auringonkukkasiemeniä
Sesamsiemeniä
Mantelia

Ryhmä 2, varsinainen soppa-aines
Punajuuri
Porkkana
Palsternakka
Kukkakaali
Paprika
Tomaatti
Fenkoli

Täyteläisyyttä antaa:
Sipuli
Punasipuli
Purjo
Valkosipuli (vähän)
Aurinkokuivattu tomaatti
Miso

Happoa antaa
Sitruuna
Balsamico (yhdistyy happo ja makeus, ei ole raaka)
Omenaviinietikka
Makeus
Taateli tai hunaja (jos käytät Balsamico et tarvitse lisämakeutta eikä silloinkaan kun joku toinen aines on makea kuten paprika tai cashew)

Rasva
Oliivöljy
kookosrasva
Rypsiöljy
Pellavaöljy
Pähkinäöljyt

Päivän juurikeitto 
tuli seuraavista aineksista, joita laitoin suoraan blenderiin 4 dl veden kera.
Ryhmä 1: 1,5 dl kurpitsansiemeniä
Ryhmä 2: 1 porkkana, 1 punajuuri
Täyteläisyys: 1 pieni pala punasipulia, 2 aurinkotomaattia ja ½ valkosipulin kynsi
Suolaa: 1 tl
Happoa: 1 rkl Balsamico
Rasvaa: 2rkl oliiviöljyä

Blendasin ja tarjoilin kuvan mukaan.
Bon appetit!


5 kommenttia:

  1. Minäkään en ole suuri keittojen ystävä,mutta raakakeitot ovatkin sitten ihan eri juttu;D

    VastaaPoista
  2. Sinulla on täällä kyllä hienoja ohjeita. Tulostin taannoin äidillenikin reseptejä.

    Tuo kokin pesti kesäretriitillä kuulostaa loistavalta, kuten itse tapahtumakin! Tulee varmasti mukavaa.

    -Hanna

    VastaaPoista
  3. Blogger hukkasi tämän postauksen, joten laitoin sen takaisin samalla nimellä. Olin onneksi kirjoittanut sen eri ohjelmassa niin minulla oli se itselläni tallessa. Kaikki kommentit ovat valitettavasti menneet hukkaan.

    VastaaPoista
  4. Moi Magnus! Minäkin olen kokkaillut aina välillä raakakeittoja, mutta osaatko sanoa mistä sellaainen pistävän karvas maku tulee? Jopa punajuurikeitosta tai kaalikeitosta tulee jotenkin tosi "tulista", onko Vitamixi niin vahva kone että se irrottaa jotkut ihme karvasaineet kasveista? Jos haluan, että keitto on hiukan lämmintä ja samettista koostumukseltaan ja annan koneen käydä, niin tämä karvas maku tulee esille. Tai kenties jo aiemmin. Onko Sinulla kokemusta tästä? Kiitos kivasta blogista! T:Maija

    VastaaPoista
  5. Kaali ainakin antaa aika terävän maun. Käytän sitä aina varoen. Punajuuri on myös aika vahva maultaan. Eli ei mitään ihmekonsteja tiedossa.

    VastaaPoista