sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Mansikkakakku

Pidettiin pieni Astangaviikonloppu meidän Jennin paikassa. Seitsemän ihmistä tulivat joogaamaan ja syömään aamiasta sen päälle.  Siinä on jotain ekstraa, kun saa syödä herkkuja samassa paikassa heti hikisen harjoituksen päälle.  Voimmeko vetää johtopäätöksen, että pakaroiden venytys tekee ihmisestä  herkkupepun?
Jennin ja Sadun paikassa on ilma tietenkin täynnä rakkautta
Oli tarjolla Vihersmoothie, tuorepuuro+oma mysli, krakkereita+avokadolevite ja mansikkakakku.  Ekana päivänä tein sen samalla reseptillä kuin mustaherukkapiirakan paitsi mansikoilla. Tänään tarjoillin kakun, jota voitte itse kokeilla viekö se jalat alta.  Tein sen kaakaovoista kookosrasvan tilasta.  Se antaa aika tuhdin rakenteen täytteelle. Luulen, että vähemmänkin riittäisi.  Kookosrasvaa käyttäessä tämä resepti antaa optimirakenteen.

Tavallisuudesta poiketen olen nyt punninnut kuivat ainekset.  Tästä eteenpäin ruven tarkemmaksi leipoessa. Varsinkin kakkujen kohdalla kannattaa olla tarkka, jotta voisi uusia onnistumiset eikä aina olla hyvän onnen varassa. Olen tähän saakka ylpeillyt siitä, että minun kakut ovat joka kerta aina erilaiset. Nyt riittää, aion toistaa onnistuneet reseptit sellaisenaan.

Mansikkakakku 12 henkilölle
Kerrokset:
180 g saksanpähkinää
180 g pehmeitä taateleita

Täyte:
6 dl blendattua mansikkaa
100 g Cashew
3 dl sulatettua kookosrasvaa tai kaakaovoi
Kaakaovoita käytettäessä 2-2,5 dl riittää

Jauhaa saksanpähkinät monitoimikoneen S-terällä jauheeksi. Lisää taatelit ja aja ne kunnes taikina on tahmea ja pysyy vähän kasassa.  Tarvitset rengasvuo'an halkaisijalla noin 22 cm. Painelle noin puolet taikinasta tasaiseksi kerrokseksi vuo'an pohjalle. Irrota rengas ja kumoa pohja varovaisesti alustalle odottamaan. Tämä on kakun keskikerros.  Painelle loput taikinasta vuo'an pohjalle.
Tee täyte. Blendaa mansikat tasaiseksi. Otin noin litran mansikoita pakkasesta sulaamaan. Niistä tuli 6 dl blendattuna. Lisää cashew ja ajaa todella sileäksi. Nyt vasta lisätään sulatettu rasva ja jatketaan blendaamista kunnes rasva on hyvin sekoittunut.  Kookosrasva ei ole jäähtyessään yhtä kova rakenteeltaan kuin kaakaorasva. Tämän takia kaakaorasvaa tarvitaan vähemmän.
Kaada puolet täytteestä vuokaan. Leikkaa taikinan aiemman tehdyn kakun keskikerros keskeltä kahteen osaan ja nosta varovaisesti paistinlastan avulla täytteen päälle kahdessa erässä. Yhtenä osana nostaminen on vain johtanut hajoamiseen. Kannatta jakaa sen jopa neljään osaan,  jos lasta jolla sen nostat on pieni. Tämä on koko kakun vaikein vaihe. Nyt lisää loput täytteestä ja koristele tuoreilla mansikoilla. Nosta kakku jääkaappiin ainakain neljäksi tunniksi tai yön yli jähmettymään.

Bon apetit!



 

11 kommenttia:

  1. Upean näköinen kakku,nami! Itsekin tein joku aika sitten raw-mansikkakakun,suklaisen sellaisen.

    VastaaPoista
  2. joogakakku <3

    joskus söin vähän liiankin ahkeraan astangan jälkeen suklaapäällysteisiä taateleita :D joogan jälkeen ylipäänsä kaikki on parempaa kuin ilman joogaa. myös syöminen :)

    VastaaPoista
  3. Tämäkin pitää kyllä laittaa testaukseen. On sen verran herkullisen oloinen kakku :) Tosin en omista vaakaa, joten toivoisin suuresti myös
    "dl-noinmittoja" vaikkapa sulkeisiin.

    Osaisiko joku kertoa paljonko on deseinä es.180g saksanpähkinöitä tai vaikkapa 100g cashewpähkinöitä?

    -Helen

    VastaaPoista
  4. Desilitramittojen ongelma on, että ne riippuvat siitä miten murskattuja esim. pähkinät ovat ja kuinka litisteyyjä taatelita ovat. Eri tulos tulee myös siitä, mittaatko monta dl-mittaa vai mitatko suoraan litra-mittaan.

    Tarkin mitta on vaaka.

    VastaaPoista
  5. Om nom nom! Juuri kun mulla on muhinut inspiraatio kunnon mansikkakakusta! Tässä on sitä jotain! Kerroksia oikeen kunnolla! Tutun näköinen tarjoilualusta ;)

    VastaaPoista
  6. Itse olen kanssa sitä mieltä, että olisi kiva tietää myös desilitramitat (es.kokonaisilla pähkinöillä)...

    Kiitos herkullisesta blogista :)

    T.Jasu

    VastaaPoista
  7. Kuka nyt mittoja käyttää. Näppituntumalla vain, kyllähän sitä sen verran osaa arvioida määriä.
    Hyvän näköinen kakku, täytyy itsekin kokeilla kunhan ehdin.

    t: Sienitukka / http://sienitukka.wordpress.com

    VastaaPoista
  8. Oi, näyttää ylelliseltä! Tätä kokeillaan. :)

    VastaaPoista
  9. Tää oli taivaallinen! Tein&vein synttäreille ja sai hurmioituneen vastaanoton. Kiitos!!

    VastaaPoista
  10. Yummy, I wish I can have a share of the cake....

    VastaaPoista
  11. Ensimmäinen raakaravintokokeilu oli tämä kakku, tosin jonkinverran muunneltuna marjojen ja pähkinöiden osalta. Aivan ihana kakku.... Uudestaan kyllä tullaan tekemään :)

    VastaaPoista