tiistai 2. marraskuuta 2010

Hamppumuhennos+mietteitä


Raakaruoka eli Rawfood on herättänyt paljon kiinnostusta tavallisten ihmisten keskuudessa.  Olen jopa saanut tilauksia pitää Rawfoodkursseja Astangajooga-kurssien yhteydessä.  Kuitenkin olen varma, etteivät kaikki edes tiedä mistä on kyse.  Tuntuu, että on olemassa jonkinlainen aalto, joka vie uutta asiaa eteenpäin suurella voimalla.

Kyseessä on ehdottomasti radikaali tapa ajatella ruokaa.  Valmistus sinänsä on yksinkertaisempaa kuin perinteiset valmistusmenetelmät. Mikään ei pala pohjaan ja paistoaikoja ei tarvitse vahtia.  Ajoitus on helpompaa, koska mikään ruokalaji ei ehdi jäähtyä toista odottaessa.  Silti on vaarana, että heitämme vuosituhansien kulttuuriperinteen roskikseen.  Ihmiskunta on jo kauan valmistanut ruokansa kuumentamalla.  Makuvivahteitakin saadaan irti erilaisilla kuumentamismenetelmillä.  Toisin sanoen olemme tähän jo niin tottuneet ja mikään ei ole vaikeampaa kuin muuttaa vanhaa tottumusta.  Olen itsekin huomannut tämän. 

Kesät 2003-2009 kokkasimme vaimoni Riitan kanssa joka kesä kolme viikkoa Linon kesäretriitillä Houtskarissa.  Olemme ruokkineet satoja nälkäisiä joogeja ja nauttineet siitä.  On tullut hyvä käsituntuma siitä, paljonko sata ihmistä syö lounaaksi ja mitä menetelmiä kannattaa käyttää työvaiheiden säästämiseksi.  Sitä on ikäänkuin naimisissa näiden menetelmien ja työvaiheiden kanssa.  Raakaruokaan siirtyessä nämä kaikki menetelmät ovat yhtäkkiä hyödyttömiä.  Ruokaa ei kuumeneta! Mitä sille siis tehdään???? Mitä laitetaan lounaaksi????

Useimmille vastaus on smoothie tai salaatti.  Tämä ei riitä minulle.  Ei ole hauskaa pitää illalliskutsuja ystäville ja tarjota pelkkää salaattia.  Tuntuu kuin heittäisi osan kulttuuriperinnettä yli laidan.
Sain ensimmäisen kertran kuulla Rawfoodista noin puolitoista vuotta sitten yhdellä luennolla ystävämme Jarin kampaamon koulutustiloissa.  Pari nuorta miestä puhuivat suu vaahdossa kypsentämättömän ruuan puolesta.  Ajattelin itsekseni, että voi voi!  Minne katosi syömisen ilo?  Kului muutama kuukausi ja näin Houtskarin retriitillä videon Rawfor30days. Filmillä näin mitä herkullisimpia ruokia ja suomut putosivat silmistäni.  Se voi sittenkin olla gastronomiaa!!!!  Otin tehtäväkseni kehittää omia taitojani tällä alueella. Tämä blogi on osa tätä oppimista, joten kiitokset kaikille, jotka olette jaksaneet lukea tähän saakka.

Aikomukseni on oppia yksinkertaisia menetelmiä valmistaa kasvisruokia kuumentamatta. Hienoin asia tässä yhteydessä on, ettei voi fuskata raaka-aineiden kanssa.  Puolivalmisteet eivät käy eli ruuan on oltava ruokaa.  Kaikki tehdään alusta saakka ja tarjoillaan tuoreena. Hävikki on äärimmäisen pieni. Voiko olla hienompaa tavoitetta kuin tämä?  Raaka-aineiden terveysvaikutukset eivät pilaannu kuumentamisesta ja saamme ekstraetuja entsyymeistä ja muista aineista, jotka eivät selviydy yli 40 asteen lämmössä.  Kehon reaktio kuumentamattomaan ruokaan on erilainen kuin kuumenettuun.  Dr Paul Kouchakoff löysi tämän jo vuonna 1930. Terveysvaikutukset ovat asia sinänsä ja gastronomiset näkökohdat aivan toinen juttu. 

Perusmenetelmät raakaruuan valmistuksessa ovat hienontaminen ja marinointi. Työkaluina ovat veitsi, monitoimikone tai blenderi. Kaikki antavat erilaatuisen hienontamistuloksen. Rakennetta muunnetaan marinoimalla hapokkaassa leimessä. Käytetään myös jauhettuja siemeniä ja pähkinöitä.  Toiset siemenet ovat hyvin päteviä imemään itseensä nestettä ja näiden avulla saadaan aikaiseksi aika yllättäviäkin rakenteita.  Syödään siis eri tavoilla hienonnettuja vihanneksia, hedelmiä, marjoja, siemeniä ja pähkinöitä.  Siinä asian ydin onkin.  Loppu on vain ammattitaitoa!  Kiinnostaako kokeilla?  Tavoitteeni on saada keittokirja aikaiseksi vuoden sisällä.  Toivottavasti saan sen julkaistua samanaikaisesti sekä suomeksi että ruotsiksi.

Siinä päivän mietteet ja nyt laitetaan perusruokaa!

Hamppuperusmuhennos kahdelle:
2 dl kuorittuja hampunsiemeniä
2 dl vettä
1-2 tl suolaa
1 rkl oliivi öljyä
2-3 rkl sitruunan mehua
2 rkl Fiesta mole- mausteseos
pieni pala punasipulia
4 dl hienonnettuja vihanneksia

Laita kaikki aineet paitsi vihannekset blenderiin ja blendaa sileäksi kastikkeeksi.  Tarkista maku ja sekoita kastikkeen joukkoon hienonnettuja vihanneksia.  Muhennos on valmis.  Tänään löytyi kaapista vain punajuuria ja pala kukkakaalia.  Hienonsin niitä monitoimikoneessa.  Voit käyttää mitä vihannesta tahansa tähän tarkoitukseen.  Fiesta Mole sekoitus sain lahjaksi ja olen todennut sen todella herkulliseksi.  Se sopii moneen ruokaan.
Peruskastike tulee blendatuista kuorituista hampun siemenistä. Ne ovat maultaan lievän pähkinämäisiä ja mukautuvat muihin makuihin loistavasti.  Kokeile erilaisilla mausteilla!  Ravintoarvoltaan hampun siemenet ovat huippu, paljon proteiinia ja rasvahapot ovat hyvässä balansissa. Kaikenpuolin loistava raaka-aine tämä hamppu.
Bon appetit!

1 kommentti:

  1. Hyvä postaus! Olen muuten kuullut eräältä astanga-kurssilla olleelta,että teet tosi hyvää lasagnea....
    Raakaruoka on kyllä haastava aihe,ja minäkin olen oppinut kauheasti 3 vuoden ajan,jona olen sitä tehnyt.Ensimmäisen kerran kuulin siitä kuitenkin miljoona vuotta sitten 15-vuotiaana isoäidiltäni,joka oli silloin hurahtanut Ann Wigmoren oppeihin,mutta itse en osannut silloin lainkaan arvostaa sitä,päinvastoin...(tosin se taisi vaikuttaa siihen,että aika pian sen jälkeen lopetin lihan syönnin...)

    VastaaPoista